New seats for Turku City Theatre

Hamari toteutti uudet istuimet Turun Kaupunginteatteriin

Turun Kaupunginteatterin mittavan peruskorjauksen yhteydessä uusittiin täysin myös salin istuimet. Koska kyseessä oli historiallinen ja suojeltava kohde, oli yhteiskumppaneiden valinnassa oltava tavallistakin tarkempi. Skanska Talonrakennus Oy:n Aluehankintapäällikkö Kalle Saarela kertoi tuolien hankintaprosessista: ”Prosessi oli pitkä. Tarjouspyynnöt lähetettiin viime vuoden alkupuolella, ja tilaus saatiin tehtyä kesällä 2016. Koska kyseessä on arvokohde, se kiinnosti laajasti sekä suomalaisia että kansainvälisiä toimittajia.

Hamari oli vahvasti mukana alusta lähtien. Hamari hoiti hienosti mallikatselmukset ja toi esille omia kehitysideoitaan. Hamarilta löytyi myös joustavuutta, jota näin yksilöllisessä hankkeessa tarvittiin. Tämän tyyppisissä hankkeissa täytyy osata kuunnella tilaajaa erityisen herkällä korvalla.”

Erilaisen ja mielenkiintoisen projektista teki se, että istuinten haluttiin olevat mahdollisimman täydellinen toisinto teatterin alkuperäisistä, mutta tämän päivän ergonomiaan ja tekniikkaan päivitettynä. Tuloksena salin istuimet näyttävät entisiltä mutta ovat entistä mukavammat. Tuolin suunnittelusta vastannut LPR arkkitehtien sisustusarkkitehti SIO Philip Kronqvist kertoo:

”Tavoitteena oli luoda uusi malli mahdollisimman paljon alkuperäistä kunnioittaen. Tärkein ero on ergonomian parantuminen. Näissä tuoleissa istutaan pitkään, joten niissä pitää olla miellyttävä olla. Hyvin suunniteltu istuin on yleensä sellainen, jota ei oikeastaan edes noteeraa vaan voi keskittyä esitykseen.”

Istuimen suunnittelussa otettiin myös nykyiset tekniikkaan, toimivuuteen ja paloturvallisuuteen liittyvät seikat heti alusta pitäen huomioon. Tässä tarvittiin suunnittelijan ja toimittajan tiivistä yhteistyötä. ”Uuden katsomotuoliversion lähtökohtina olivat suunnittelijan tekemä uuden version 3D-malli, vanhat katsomotuolit ja niiden alkuperäiset piirustukset sekä varastosta löytynyt vanha istuin, jossa oli vielä alkuperäinen verhoilu tallessa. Niistä suunnittelija lähti ideoimaan kalustetta, joka säilyttää vanhan tunnelman, mutta on tuotantoteknisesti järkevä valmistaa sekä ennen kaikkea ergonomia kohdallaan. Myös verhoilun oikeaa värisävyä suunnittelijat etsivät pitkään, jotta ulkoasu vastaisi salin alkuperäistä ilmettä. Räätälöityjä ratkaisuja tarvittiin myös asennuksessa. Kehitimme esimerkiksi tavan, jolla permannon ensimmäisen ja parven viimeisen rivin istuimet ovat helposti siirrettävissä siten, ettei sitä juurikaan huomaa lattiasta”, Hamarin toimitusjohtaja Jari Jääskelä kuvailee ainutlaatuisen kohteen erityispiirteitä.

New seats for Turku City Theatre