Perusparannusprojekti Martinus

 

Kulttuurisalin nykyaikaistaminen onnistui yli odotusten

Vantaan Kulttuuritalo Martinuksen konserttisalin perusparannusprojekti ei ollut aivan niitä tavanomaisimpia. Tavoitteet oli asetettu korkealle monella eri mittarilla, ja julkisena kohteena budjetti ja laatuvaatimukset asettivat projektille lisähaasteita. Arkkitehtina toiminut Pekka Salmi P&R Arkkitehdit Oy:stä ja työpäällikkö Erik Etholen Oy Rakennuspartiosta kertovat, kuinka mielenkiintoinen projekti saatiin kunnialla maaliin. Kalustetoimittajaksi valikoituneella Hamarilla oli onnistumisessa tärkeä rooli.

Perusparannuksen kohteena oli kiinteistön konserttisali sekä siihen liittyvät säilytys- ja tekniset tilat. Projektiin kuului myös salin ilmanvaihdon, valaistuksen ja akustiikan parantaminen. Tilan toiminnallisuutta parannettiin tehostamalla tavaroiden siirtoa kellarista lavanostimella ja käytön monipuolisuutta istuinten siirrettävyydellä. Käyttöastetta nostettiin lisäämällä istuinpaikkoja.

Hamari valittiin kalustetoimittajaksi tarjouskilpailun jälkeen. Etholenin mukaan toiminta sujui loistavasti. ”Näin mittavissa projekteissa aikatauluttaminen on ehdottoman tärkeää. Urakoitsijana sitoudumme tilaajalle luvattuun aikatauluun, ja tämä koskee myös alihankintakumppaneittemme toimintaa. Hamari toimi aktiivisesti ja luotettavasti alusta loppuun sekä laadun että aikataulun suhteen. Asennukset sujuivat todella mallikkaasti. Asialla oli selvästi ammattilaiset, ja kaikki meni kerralla oikein.”

Arkkitehtina toiminut Pekka Salmi on samoilla linjoilla. Arkkitehdin näkökulmasta laatu ja palvelu ovat yhteistyön avainasioita. ”Istuinten uusiminen oli perusparannuksen näkyvimpiä osia. Istuimiin kohdistui paljon erityistoiveita esimerkiksi kestävyyden, siirreltävyyden ja mitoituksen osalta. Jopa kankaan painon piti olla tietynlainen akustiikan vuoksi. Saimme Hamarilta hyviä ehdotuksia heti alusta lähtien”, Salmi kertoo. Ilmanvaihtotekniikka aiheutti vielä yhden erikoisen pulman ratkaistavaksi. Salissa on käytössä syrjäyttävä ilmanvaihto, jossa ilmavirta kulkee istuinten alta tasaisella nopeudella. Koska riveille tuli aikaisempaa useampia tuoleja, venttiilit eivät enää osuneet kunkin istuimen kohdalle, kuten aiemmin. ”Hamari kehitti siihenkin toimivan ratkaisun”, Salmi jatkaa.

Kaikkiaan 438 tuolin kokonaisuudessa jokainen tuoli on siirreltävissä yksittäin, etuosa 2-3 tuolin ryhmissä. Tämä siksi, että lavanosturin kohdalla olevalle tasanteelle saadaan tarvittaessa lisätilaa orkesterille ja AV-tekniikkaa voidaan käyttää halutuissa paikoissa salissa esimerkiksi konserttien televisioinneissa.

Salmi jatkaa: ”Tällaisessa projektissa, jossa tarvittaan poikkeuksellisia kalusteratkaisuja, suunnitteluavun osuus korostuu. Hamarilta saamiamme ratkaisuehdotuksia tarvittiin ehdottomasti. Koska he ovat alansa asiantuntijoita, emme olisi varmaan itse osanneet yhtä hyviä ratkaisuja edes ajatella. Yhteistyö oli miellyttävää, ja joustavuutta riitti. Kun minulle tulee seuraava auditorio vastaan, vilpittömästi tiedän, kenelle soittaa.”

Kuvia Galleriassa

Perusparannusprojekti Martinus