Hamarilta Helsingin uuteen Tanssin taloon kaksi muunneltavaa teleskooppikatsomoa, yhteensä yli 1000 istuinta

Tanssin talo, Erkko-sali ja Pannuhalli

Kaapelitehtaan yhteyteen Helsinkiin 2.2.2022 avattava uusi Tanssin talo on Suomen ensimmäinen tanssille omistettu tapahtuma- ja esitystila. JKMM Arkkitehtien ja ILO Arkkitehtien yhteistyönä suunnittelema kokonaisuus käsittää näyttävän uudisrakennuksen ja vanhoihin Kaapelitalon tehdasosiin peruskorjattuja tiloja. Hamari toimitti muunneltavat teleskooppikatsomot yli 700-paikkaiseen Erkko-saliin, 235- paikkaiseen Pannuhalliin ja niitä molempia täydentävillä siirtokatsomoilla, jotka yksin muodostavat 152-paikkaisen kokonaisuuden. Projekti sisälsi monipuolisesti Hamarin tuoliosaamista. Tuolin ulkomuoto räätälöitiin vastaamaan vanhan teollisuustilan ja uuden osan muotokieltä. Katsomoportaiden korkean porrasnousun ansiosta näkyvyys lavalle on paras mahdollinen. Tanssin talo mainitsee sivuillaan, että Erkko-sali on pohjoismaiden suurin tanssille rakennettu näyttämö.

Tärkeitä teemoja toimituksessa oli esteettömyys ja siksi kaikille eturiveille toimitettiin Hamarin Move-palkkituolit. Kaikkiaan 1094 paikkaa sisältävä urakka sisälsi neljää erilaisia tuolityyppiä. Tanssin talon avajaisgaala Erkko-salista näytetään suorana keskiviikkona 2.2.2022 klo 20 alkaen. Lähetys katsottavissa YLE Teemalla ja Areenasta.

Hamarin toimitusjohtaja Jari Jääskelä on toteutukseen tyytyväinen: ”Tanssin toimitus onnistui erinomaisesti, joskin muutama ylimääräinen jumppaliike on saatu tehdä, jotta kaikki saadaan ajoissa toimitettua. Istuimethan tehdään yleisölle, joten toivottavasti jo pian yleisö pääsee ne testaamaan.”

Materiaali- ja haastattelupyynnöt: CEO Jari Jääskelä +358 50 502 4731, [email protected]

Lehdistötiedote

Lisää Tanssin talosta: https://www.tanssintalo.fi/

Hamari delivered seats with two convertible telescopic systems to Dance House Helsinki